Se menee aina samaa kaavaa. Niinä kertoina, kun olen lähtenyt ulkomaille asumaan, vaihtoon tai töihin, mieleni on liikkunut aika samanlaisen kaavan mukaisesti. Tämä ei siis koske lomareissuja.
Aluksi rakastut. Kaikki on ihanaa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ihania. Ruoka on taivaallista - ja niin ihanan erilaista. Katsokaa nyt noita karkkipusseja! Maisemat ovat kauniit. Vaatteet ovat kauniita. Keskustelu sujuu. Uudet työtavat ovat kivoja. Kaikki on rentoa. Ilmapiiri on loistava. Jään pidemmäksi aikaa - ei, en palaa ollenkaan. Muutan tänne. Tämä on paras. Parasta ikinä.
Sitten seuraa ahdistus. On liian kylmä. On hiostavan kuuma. Ihmiset ovat tylyjä. Kukaan ei puhu minulle. En löydä kaupasta mitään. En yhtään mitään. Puhelin ei toimi ja adapteri on hukassa. Autot tööttäilevät. Ihmiset hymyilevät liian maireasti. Kengät puristavat. En löydä kaupasta edelleenkään mitään. En osaa puhua vieraalla kielellä. En osaa ilmaista itseäni. En osaa tarpeeksi hyvin. Tunnen itsesi tyhmäksi. Muut pitävät minua tyhmänä. Olen tyhmä. Kaikki on suoraan sanottuna paskaa.
Sitten tulee jonkinlainen seesteys. Arvostan tätä paikkaa. Olen iloinen uusisista kokemuksista ja ah, niistä kivoista uusista ystävistä ja laajentuneesta verkostosta. Arvostan myös sitä, mistä lähdin. Maapähkinälevite on mahtavaa, mutta niin on puolukkasurvoskin. Kuulumisia kysyvä kaupan kassa piristää, mutta niin sekin, joka muisti sinut 10 vuoden tauon jälkeen. Kokemukset avartavat. Voisin hyvin asua ulkomailla - tai Suomessa. Elämä on seikkailu ja olen onnellinen, että saan oppia koko ajan uutta.
Kirjoitan vielä ainakin yhteenvedon vaihtokokemuksesta tänne.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti