Ranskalainen patonki

Samaaan työtilaan tuli tänään työntekijöitä, joita en nähnyt eilen. Juttelin työkaverin kanssa ja pian viereisestä pöydästä kysyttiin:

- Hei, mistäpäin olet? Aksenttisi kertoo, että et ole täältä.
- Heippa, olen Suomesta. Täällä valitettavasti vain viisi viikkoa. 
- Kivaa! Joo, kuuntelin aksenttiasi ja sinulla on vaaleat hiuksetkin, joten toivoni heräsi, että voisit olla Ranskasta kuten minä. Mutta voi ei, et ollutkaan sieltä.

Meinasin pudota tuolilta. Ranskasta? Siis tuosta pitkäsäärten, korkokenkien, patongin, punaisen huulipunan ja heiluvien helmojen maasta. Nyt kaikki on kuultu.

Vihreät sydämet

Meillehän on tuttua, että luonnossa liikkuminen rauhoittaa, vähentää stressiä ja saa ajatukset iloisemmiksi. Luontoilun terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti. Jo viiden minuutin luonnnossa olon jälkeen mieliala kohenee ja 15 minuutin kohdalla elinvoimaisuus lisääntyy ja verenpaine laskee. 

Nyt kuitenkin on niin, että maailma kaupungistuu hyvää vauhtia ja samalla terveysongelmat muuttuvat. WHO uskoo erityisesti masennuksen kasvavan. Kaupungeissa, ainakaan suurissa, luonto kun ei ole niin läsnä, kuin maaseudulla. Jotta myös kaupunkialueella asuvat pääsisivät käsiksi luonnon terveysvaikutuksiin, heidän olisi hyvä ottaa puistot, rannat ja lenkkipolut viikko-ohjelmaansa tai vierailla säännöllisesti läheisillä luontokohteilla.

Ei pelkästään se, että toimistotyöläisen verenpaine laskee, kun hän käy syömässä lounaansa puistossa tai istuskelee suihkulähteen äärellä, vaan luonnonympäristöt kaupungeissa myös lisäävät yhteisöllisyyttä. Ne kehoittavat pysähtymään ja luovat ilmapiirin kevyeksi vaikka jutustelulle.

 Yhteisöllisyys taas ehkäisee yksinäisyyttä ja siitä juontuvia ongelmia, kuten masennusta.

Tästä syystä kaupunkisuunnittelussa ei ainoastaan suunnitella kaupunkilaisille pääsyä viherkohteiden äärelle, vaan luodaan ihmisille vuorovaikutuspaikkoja.

Eli juuri nämä ulkosalit, lähiliikuntapaikat ja piknikpuistot eivät ainoastaan lisää hyvinvointia
tuomalla luontoa kaupunkiympäristöön, vaan ne luovat yhteisöllisiä paikkoja, joissa asukkaat kokea yhteyttä sekä luontoon että ympäröivään yhteisöön. 

Asukkaiden oma kasvimaa keskellä Vancouveria.

Näytä sun käsimerkit

Muistan kun tämä pikkukylän tyttö muutti Kööpenhaminaan ja lähti ajelemaan vinkuvalla pyörällä ihmisten sekaan. Heti aluksi minulle kävi selväksi muutama asia:1) pidä turvaväli, 2) hymyile muille pyöräilijöille ja 3) näytä käsimerkkejä.

Käsimerkit toimivat myös täällä Vancouverissa. Melkein aina joku pyöräilee perässä ja on hyvä näyttää, mitä aikoo tehdä, ennen kuin toteuttaa sen. Tuttua meille autoilusta. Aluksi vilkku päälle ja sitten kaistan vaihto, eikö? No sama homma pyörän selässä. Ei tehdä äkkijarrutuksia tai kaarreta yht´äkkiä vasemmalle, kun takana oleva on suunnitellut ohittavansa meidät. 

Kun meinaa kääntyä oikealle, vinkataan oikealla kädellä. Kun vasemmalle, niin vasen käsi heilahtaa. Ja kun pysähdytään, näytetään stop-merkkiä, eli nostetaan käsi pystyyn kyynärpäästä alkaen. Hyvin helppoa ja kätevää. Säästyy monelta murheelta. Näin muu liikenne (kanssapyöräilijät, autoilijat ja jalankulkijat) näkevät, mitä aikoo tehdä.

Tänne Vancouveriin on muuten saatu juuri 1500 upouutta kaupunkipyörää, joista kerron lisää kunhan ehdin testaamaan!  Niissä on mm. kypärät ja sivuilla jaetaan dataa siitä, missä ja kuinka paljon pyöriä käytetään!


 

24h

Mitä yleensä tehdään, kun on matkustettu 27 tuntia parien päiväunien voimalla?

No, torstaina klo 18.30 vastailin rajatarkastuksessa todella hämäriin kysymyksiin. Onko vessat muuten sijoitettu tarkoituksella rajatarkastuksen toiselle puolelle, jotta ihmisillä on varmasti mahdollisimman tukalat oltavat?

klo 19.15 Matkustin tosi näppärällä Canada Linella (juna) keskustaan. Siitä suunnistin kartan avulla suoraan Stanley Parkin lähellä olevaan hotelliin. (Muistin joku aika sitten, että Airbnb:n kautta varaamani huone on käytettävissä perjantaista lähtien.) Klo 20.30 pääsin sänkyyn ja nukuin  kevyet 10 tunnin yöunet.

Perjantaiaamuna klo 9.00 nappasin aulasta take away -kahvin ja rullasin itseni sekä matkalaukkuni reilun kilometrin päässä sijaitsevalle asunnolleni. Huimasi katsoa yli 30-kerroksista pilvenpiirtäjää. Klo 9.30 soitin ovisummeria ja portieeri päästi minut sisään. Sain häneltä minulle jätetyn avaimen ja heilautin sitä hississä, joka kiidätti minut 16. kerokseen.

Laitoin kamat huoneeseeni ja vaihdoin vaatteet. En saanut wifiä toimimaan.

 Klo 10.45 otin taas kartan esiin ja lähdin suuntaamaan kohti työpaikkaani Happy Cityn toimistoa. Jaloissani oli uudet tosi hyväntuntuiset kengät. Puolessa välissä matkaa tunsin, kuinka rakot jo puhkeavat. Löysin apteekin ja taiteilin rakkolaastarit jalkoihini siinä kassojen kupeessa.

Kämpiltä

Kartassa ei näkynyt talojen numeroita  ja minulla alkoi olla jo kiire. Löysin China townin ja alueen, jossa kodittomia nukkui kadulla. Kysyin neuvoa, ja avuliaat kanadalaiset opastivat minut oikeaan suuntaan. Juuri täsmällisesti klo 11.30 huomasin Mitchelin, joka oli odottamassa minua kadun reunassa.

Lähdimme heti lounastamaan läheiseen ravintolaan. Huomaamattani olin jo keskellä mielenkiintoista keskustelua. Hän oli suorittanut opintonsa loppuun Tukholmassa ja ollut töissä Nord Regiossa, paikassa jota itsekin mietin harjoittelupaikaksi aikanani. Myös Happy Cityn johtaja Charles Montgomery soitti lounaan aikana ja sovimme tapaamispaikan.

Lounaan jälkeen suuntasimme toimistolle. Toimisto sijaitsi kerroksessa, jossa usealla yrityksellä oli omat tilansa ja kokoustilat sekä keittiö ja muut henkilöstötilat olivat yhteiset. Kirjoitan tästä lisää, sillä se inspiroi minua paljon.

Annoin Kuopiosta tuomani tuliaiset ja vaihdoin vaatteeni retkeilykamppeisiin vessassa.

klo 13.30 hän sitten lähti asiakastapaamiseen ja minä suuntasin pihalle. Sovimme tapaavamme toimistolla maanantaipalaverissa klo 9. Etsin lähimmän Tim Hortonsin (Kanadan Starbucks) ja ostin ison jääkahvin. Löysin Pacific Central -aseman ja ostin sieltä jotkut kämäset aurinkolasit ensihätääni. Myyjä oli intialaistaustainen nainen ja siinä jutellessa kävi ilmi, etten ollutkaan englantilainen enkä saksalainen ja että hänen hyvä ystävänsä Ritva asuu Suomessa.

Klo 15.00 tapasin Charlesin läheisessä puistossa. Kerkesimme jutella muutaman sanan ennen kuin syyrialaisperhe saapui. Hän ja neljä hänen ystäväänsä ns. sponsoroivat tätä tammikuussa pakolaisina Syyriasta muuttanutta perhettä. Hommaavat asunnon, pyörät, bussikortit ja toimivat tukihenkilöinä. Tällainen toiminta on alkanut kuulemma voimistua Kanadassa. Muhammed ja Sanna sekä heidän kolme alle 10-vuotiasta lastansa olivat mitä herttaisimpia ihmisiä. Hyppäsimme Charlesin vuokraamaan autoon ja suuntasimme läheiselle Grouse Mountainille. Vuoren juurella Peter ja Dan (kuuluivat näihin neljään ystävään) sekä Sky-koira odottelivat jo meitä.

Charles ehdotti, että jos haluan, voin myös patikoida ylös – tuon kuuluisan Grouse Grindin, joka siis ei ole patikointia nähnytkään vaan on tiukkaa treeniä kaikki ne 2830 askelmaa suoraan ylöspäin. No, pakkohan minun oli mennä. Sekä omasta mielenkiinnosta että ”challenge accepted”  -asenteesta. Tarvoin sydän aikaerorasituksesta tykyttäen ja +30-asteen helteessä hikoillen ylämäkeä reilun tunnin. Huh. Muut matkustivat Skyrail-gondolihissillä. Ylhäällä maisemat palkitsivat.

Olimme sopineet, että tapaamme ylhäällä klo 18.00, joten minulla oli vielä tunti aikaa kierrellä. Siellä oli pieniä reittejä, kahvilaa, vaijeriliukua yms. aktiviteettia tarjolla. Menin katsomaan Grizzly-karhuja. Bongasin aitauksen keskeltä kiven takaa yhden nallen korvan ja työntekijä kutsui sen syömään pilliä viheltäen.

Kun palasin karhureissulta löysin Peterin ja Sky-koiran nurmikolta juttelemassa espanjalaiselle miehelle. Liityin seuraan ja tämä mukava kaveri oli tullut viisi päivää sitten Espanjasta. Jaime oli urheilutieteilijä ja toiminut mm. naisten tenniksen olympiavoittajan valmennustiimissä.

klo 19.30 Loputkin porukastamme saapuivat ja lähdimme kaikki, myös uusin espanjalainen tuttavuutemme, syömään persialaiseen ravintolaan.
 

Siinä me sitten illallistimme, varsin sekalainen ja iloinen seurakunta. Syötyämme Charles lähti ajamaan syyrialaisperhettä kotiin ja Peter ja Dan heittivät minut ja espanjalaisen läheiselle bussipysäkille. Oli sekin kokemus. Istuin avoautossa kolmen juuri tapaamani ihmisen kanssa katsellen Vancuverin keskikaupungin pimeässä hohtavaa siluettia. Kaiuttimista soi TV-ruudun kokoiselta tabletilta ohjelmoitu Coldplayn Viva la Vida ja ajattelin, että elämä totisesti on seikkailu.

Bussipysäkillä huomasimme, että kaikki bussit olivat niin täynnä, että niihin ei enää mahtunut kyytiin. Päätimme mennä kiertoreittiä ja hypätä toisen numeron bussiin. Bussilla pääsimme meren rantaan, jossa hyppäsimme sea bussiin (lautta), jolla pääsimme veden yli Pohjois-Vancouverista downtowniin.

Keskikaupungille savuttuamme hän lähti hostelliinsa ja toivotin tsemppiä asunnonhakuun ja sovimme, että menevämme joku päivä lenkille Stanley Parkkiin.

klo 23.15 kävelin retkikamppeet päällä perjantai-illan juhlakansan läpi hymy huulilla ja uskomattomat silmäpussit heiluen. Viuhautin avaimen tunnistinta ulko-oven edessä ja suuntaisin hissiin. Ja tämä oli vasta ensimmäinen päivä.

Paketi pak

Pakkaapa laukkua 11 kk vanhan eli murrosikäisen uroskoiran kanssa. Se on vähän sama kuin yrittäisi pakkailla mustaan aukkoon. Olen tässä etsinyt yhtä vaatekappaletta 1,5 tuntia. Enkä ole varma, onko syyllinen koira, mies vai minä itse. Äsken jeppe alias Sasha juoksi alushousut suussa takapihalla karkuun. 

Reissuun pakkaamiselle edellä mainitun haasteen lisäksi lisävaativuutta tällaiselle ammattipakkaajallekin tuo se, että tarvitsen ainakin siistejä työvaatteita, kesävaatteita, sade- ja juoksuvaattet sekä vaelluskamppeet.

Veera

Maailman paras kaupunki?

Mikä on maailman paras kaupunki? Ei kai sitä voi määritellä? Onhan jokaisella siitä omakohtainen näkemys. Joku tykkää vilinästä, toinen metsän läheisyydestä ja kolmas näppäristä palveluista. Econimist Intelligence Unit's Global Liveability Ranking mittaa kuitenkin 140:n kaupungin asuttavuutta kolmenkymmenen tekijän kautta. Mukana ovat esimerkiksi turvallisuus, terveydenhuolto, koulutus jne.

Ykkösenä komeilee Melbourne, toisena Wien ja kolmantena Vancouver. Kymmenen kärjestä kuusi kaupunkia on joko Australiasta tai Kanadasta. Helsinki on toinen Eurooppalainen kaupunki, heti yhdeksäntenä.

Mielenkiintoista päästä kokemaan, miltä tuntuu asua hetki maailman toiseksi asuttavimmaksi rankatussa kaupungissa!

Artikkelin mukaan noussut turvattomuuden tunne on pudottanut monen suurkaupungin pisteitä. Tutkimuksessa on 140 kaupunkia, nousevatkohan nyt pienemmät kaupungit esiin? Moni Helsingistä Kuopioon tai muualla pienempään kaupunkiin muuttanut tuttuni on ollut tyytyväinen siitä, että täällä menee vähemmän aikaa siirtymisiin sekä ruuhkiin ja jää enemmän aikaa elämiseen. Se on toki se omakohtainen mielipide :).

Linkki uutiseen:  The world’s most liveable cities

Leijonakuningas

"Lauletaan kovempaa kun pitäs olla hiljaa. Ei paineta leukaa rintaan, ennen kuin kasvetaan viljaa." 

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet täynnä ajatuksia. Hyviä ja huonoja. Onneksi lähipiirin avulla sain ajatukset taas nousuun ja ajattelemaan sitä, että nyt keskitytään täysillä tähän työssäoppimiskokemukseen. Sitten sen vaimean olon tilalle hiipi kuin varkain voittajafiilis. Sellainen olo, että pystyn mihin vaan - me kaikki pystytyään! Ja sitä olen tässä elämässä yrittänyt sanoa kaikille ystävilleni, perheelleni ja tutuilleni, että eikun vaan, annetaan mennä.

Mennään sieltä, mistä aita on korkein - ja hymyillään ja nauretaan!

"Tänään ihmisen puolikas, on huomenna leijonakuningas."

kuva: https://www.youtube.com/watch?v=UGH6oj_qQ3o

Sanat: Leijonakuningas, Ellinoora

Pari käytännön asiaa

Kanada on minulle "tuttu" maa, silllä olen ollut siellä opiskelijavaihdossa syksyllä 2011. Tuolloin kävin myös History of Canada -kurssin, jossa oli viiteen ECTS-opintopisteeseen ahdettu koko Kanadan historia koskien niin ihmisten liikkeitä kuin maan muotoutumista. Toki näillä eväillä tiedän maasta jo kaiken ;).

Lennot sekä asunnon hommasin heti vaihdon varmistuttua. Koska olen Vancouverissa ainoastaan viisi viikkoa, halusin kämpän keskeiseltä paikalta. Sain vinkkejä kaupungissa asuvalta tutultani, johon tutustuin New Yorkissa brooklyniläisessä hostellissa yhdeksän vuotta sitten. Emme ole tuon jälkeen nähneet, mutta verkostot ovat kantavia :). 

  Miehen sisko toi reissultaan tuliaiseksi kartan, josta raaputetaan käydyt paikat. Ennakoin ja raaputin jo länsirannikon.

Asuntokirjo oli laaja niin hintatasolta kuin laadultaan. Suurin osa toivoi pidempiaikaista vuokralaista, joten asunnon hankkiminen kuukaudeksi ei ollut se helpoin nakki. Osa asuntoillmoituksista oli myös niin epämääräisiä, että niskavillat nousivat pystyyn. Päätin, että turvallisuudesta en tingi - enkä omasta vessasta.

Lopulta päädyin Airbnb:n kautta löytyneeseen huoneeseen. Se sijaitsee noin 1,5 km päässä työpaikaltani ja siihen kuuluu oma huone ja WC. Muun asunnon jaan siellä asuvan lakinaisen kanssa. Airbnb:llä oli suosituslista ja moni oli ollut hänellä airbnb:n välityksellä jopa useamman kuukauden. Pidetään peukut pystyssä!

Kanadaan saapuminen on aika tarkkaa puuhaa ja kaikki paperit, liput ja bleiserit pitää olla kunnossa, erityisesti kun en ole menossa lomailemaan. Tällaiselle ulkomaiselle työssäoppijalle ei ollut varsinaisesti mitään ohjeistussa missään. En ole kilpaurheilija enkä laivaston jäsen - joiden kohdalla säännöt olisivat olleet löyhemmät.

Kyselin neuvoja useasta paikasta jo hiukan turhautuneena, mutta tulimme vastaanottavan yrityksen kanssa siihen tulokseen, että minun ei tarvitse hakea työlupaa Kanadaan. Olen kuitenkin koko ajan työsuhteessa Suomessa, enkä ole siis pyrkimässä Kanadan työmarkkinoille. He lähettivät minulle kuitenkin "invitation letterin", jotta voi tarkastuksissa näyttää, että olen ihan toivottu vieras.Kanadaan saapuvien tulee täyttää myös eTA-viisumi (Electronic Travel Authorization). Sen pystyi onneksi täyttämään aika näppärästi verkossa ja maksun suorittamaan luottokortilla. 

 Veera

Miten päädyin "vaihtariksi"?

Olen Veera, luovista, kauniista ja näppäristä asioista sekä ratkaisuista pitävä ihminen. Nyt toimin  hankekoordinaatorina Kuopion kaupungilla. Olen se, joka kysyy, nauraa ja juo kahvin kylmänä. Olen myös se, joka kirjoittaa näppäimistö sauhuten, kuuntelee tarkasti, ideoi ja koordinoi syventyneenä ja puhuu innostuneena kädet heiluen.

Täällä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella, kansalaistoiminnan aktivointiyksikössä olen koordinoinnut asuinaluehanketta ja sen alla ollutta taidehanketta, kehittänyt asukastupaverkostoa, ja edistänyt osallisuutta monin tavoin, mm. järjestämällä kaupungin henkilökunnalle työpajamaisia koulutuksia.
 

Kesällä 2015 kokeilimme  Kuopiossa 7–11 -vuotiaiden lasten kanssa ympäristön havainnointia parkourin avulla. Toimii!

Porukkaamme kuuluu todella monipuolinen ja -ammatillinen joukko osaajia. Täällä toimii niin kulttuuriin aktivointi, liikuntaan aktivointi, ehkäisevä päihdetyö, hyvinvoinnin edistäminen, avustus- ja järjestöpalvelut kuin jo mainitsemani osallisuus- ja asukastupatoiminta sekä lähiöhankkeet.

Yhteisöllisessä taideprojektissa lopputuloksena syntyneen Marko Ausman ja Kirsi Miettisen Metsän kansa -teoksen avajaisissa joulukuussa 2015. 

Kuulin, että Kuopion kaupungilla on mahdollisuus lähettää vuosittain 2–3 henkilöä työssäoppimisjaksolle ulkomaille. Arvatkaa vaan kuinka nopeasti minä innostuin, otin asiasta selvää ja hain paikkaa?

Vaihtoon lähtijän tulee itse etsiä kohde ja olla sinne yhteydessä. Minulle tuli heti mieleeni yksi. Kesällä 2015 Kuopio isännöi vuosittaista WHO-konferenssia (the annual Business and Technical Conference of the WHO European Healthy Cities Network and Network of European National Healthy Cities Networks) ja siellä olin kuuntelemassa, kun Christine Mc Laren puhui onnellisista kaupungeista ja siitä, miten kaupunkiympäristöllä on suuri vaikutus ihmisten kokemaan onnellisuuteen. Istuin penkissä ja puristin lujasti käsinojista, jotta pysyin paikoillani! Joku saa tuntemaan, että maailmasta voidaan oikeasti tehdä parempi paikka. Just näin!

Olen kiinnostunut asukkaiden osallisuudesta ja onnellisista ja hyvinvoivista asuinalueista. Miten asukkaat saadaan mukaan suunnitteluun? Miten julkisista tiloista ja paikoista voi tulla yhteisöjensä sydämiä? Miten vahvistaa ihmisten ja paikkojen välisiä suhteita? 

Otin yhteyttä Happy City -yritykseen, pidimme pari skypepalaveria ja he toivottivat minut tervetulleeksi.

Veera